Pääkkö.fi

Tägätty

debia

Debianin asennus

Pohja digiboksille Kuten aiemmin mainitsin tulee pohjaksi Debianin tuorein vakaa, eli 6.0 Squeeze. Tämän pitäisi tarjota tulevaisuutta ajatellen hyvin pitkäikäisen ja vakaan asennuksen. Käyttöjärjestelmää ja osiointia ajatellen 160 Gigaiselle levylle tulee kaksi osiota, juuri ja koti, sekä swappi. Kaksi 1.5 Teran levyä toimivat tallennus- ja medialevyinä. Järkevin olisi varmasti niputtaa ne esimerkiksi LVM:llä yhteen, mutta koska molemmilla levyillä on tällä hetkellä tavaraa kohtalaisesti, en aio näin tehdä. Levyt saavat mennä nykyisillä asetuksilla siten, että toinen on vain tallennuksille ja toinen muulle medialle....

Uusittu VDR-asennus

Digiboksi uusiksi Jo tovi takaperin uusin hieman rautaa VDR:ään. Käytännössä siirryin noin 8 vuotta vanhasta 32 bittisestä ADM-raudasta tuoreeseen 64 bittiseen Intel-pohjaan. Siirtyminen uuteen rautaan ei softan kannata vaatinut ihmeitä. Hieman säätöä mutta muuten kaikki meni kivuttomasti. Käyttöjärjestelmä säilyi 32 bittisenä ja halu siirtyä 64 bittiseen oli suuri. Niinpä aloin miettimään, missä vaiheessa siirto tapahtuu. Pari viikkoa takaperin Debian 6.0 “Squeeze” julkaistiin ja samalla päätös siirtyä Ubuntusta takaisin Debianiin vahvistui....